1999 ja 2009
edellinen  seuraava

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaupunkibisnes ralli- ja hotellibisneksen pönkittäjänä
Rallirata -
tekohengitystä hetkeksi
Vastaako Simo Lampinen leukaluusta?

Jyväskylän kaupunki ja kaupunginjohtaja Pekka Kettunen ovat sotkeutuneet entistä pahemmin rallibisnekseen ja sen tukemiseen.

Laajavuoren hotellille ollaan antamassa piristysruisketta kyseenalaisin keinoin. Rallirataa rakennetaan hotellin kylkeen tulkiten kaavaa kuin piru raamattua asukkaiden vastustus ja Suomen lait unohtaen.

Mottona on vanha kunnallispolitiikan sääntö: Laittomuutta on vain se, mikä laittomaksi on todettu (eri oikeusasteiden jälkeen).

Näin siis vielä vuonna 1999!

(Nettisanomat 25.8.1999 pm)


Entistä selvemmältä näyttää rallinjärjestäjien kiristyspolitiikka: Viemme rallin Tampereelle tai Lahteen, jollei Jyväskylässä suostuta mihin tahansa.

Rallirata Laajavuoreen aiotaan rakentaa keskisuomalaisilla rahoilla. Vain murunen tulee muka rallinjärjestäjiltä. Jyväskylän kaupunki saa tehdä rahoillaan mitä lystää. Rahoittajina ovat kuitenkin myös Jykes Oy ja Keski-Suomen liitto, jotka ohjaavat omia (kuntien) ja valtiolta mahdollisesti saatavia rahoja tähän hankkeeseen. Keskisuomalaisten kuntien on pysähdyttävä miettimään, menevätkö rahat asialliseen ja tarpeelliseen tarkoitukseen.

Kysymyksessä on hetken hurma.Rallirata tuo tekohengitystä hetkeksi. Ralli siirtyy lähemmäksi asutusta: Tampereelle tai Lahteen. Jyväskylään jää vain asutuksen keskelle rakennettu rata, jossa voidaan järjestää pari pikataivalta, mikäli ralli tänne saakka ulottuu! Tietenkin siinä voi myös harjoitella vaikka ympäri vuoden!

(Nettisanomat 25.8.1999 pm)


Hippoksen erikoiskokeella sattui ikävä tapaturma, jossa koulupojan leukaluu murtui kiven paiskauduttua hänen päähänsä.

Poika seisoi järjestäjien osoittamalla turva-alueella.

Vastaako rallin innokkain pomo (juoksupoika) Simo Lampinen mitenkään tästä tapaturmasta, vai pääseekö hän kuin koira veräjästä niinkuin Harjulla sattuneen hirveän turman jälkeen tapahtui? Vastaako tästä yleensä kukaan?

(Nettisanomat 25.8.1999 pm)


Tarkennus: Laajavuoren hotelli on Rantasipi-hotelli.

Alkuperäisessä asusssaan oleva teksti sivulta:
http://www.nettisanomat.com/1999/08/26/ netti2308.htm#kaupunkibisne
:
Taustakuva:
"Hovimiehet". Keskiviikko 2009-02-17 klo 17:07. Kuva: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu-kävelykatu, Hoviraitin suu. http://www.nettisanomat.com/2009/02/19/etusivu.html

Kesän hyvä teko:

s-hotellit.fi - 1999 ja 2009 - Kuva. Hovimiehet 2009 - Kaupunkibisnes ralli- ja hotellibisneksen pönkittäjänä - Rallirata - tekohengitystä hetkeksi - Vastaako Simo Lampinen leukaluusta? - pm, Pertti Manninen - - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com. Index-sivu keskiviikko 2010-08-04. Sanomanetti - Nettisanomat - 12.fi - Sanomatori - fy.fi - infoinfo.fi - venus.fi

edellinen  seuraava
vanhin
  uusin


 

 

 

 

 

 

 


 

Sivun alkuun!

index-sivu keskiviikkona 2010-08-04.